Kuusela
857-403-5-71
Tuusniemi, Kojanlahti
Kiinteistö | Sijaintikunta | Metsämaan pinta-ala |
Metsätila | Tuusniemi | n. 30.1 ha |
Kahdessa palstassa oleva kivennäismaavaltainen metsätila Tuusniemellä Juojärven rantamilla. Tilan kasvupaikat ovat pääosin kivennäismaiden tuoreita kankaita.
Metsäarvio tehtiin maastotyönä 27.4.2022 (Kajaanin Metsäpalvelu Oy). Arvion mukaan tilan kokonaispuusto on noin 4 797m³, josta tukkia ~1 230 m³ ja kuitua ~3 560 m³. Keskipuusto metsätalousmaalla on 162 m³/ha ja tämän hetken keskimääräinen vuosikasvu noin 7 m³/ha. Metsät ovat pääosin sekametsiä.
Kehitysluokkajakauma on erinomainen ja painottuu varttuneisiin kasvatusmetsiin, joita on pinta-alasta ~74 %. Loppu on pääosin nuorta kasvatusmetsää.
Harvennustarvetta on yhteensä noin 15 hehtaarin pinta-alalla. Lisäksi päätehakkuumahdollisuuksia on noin hehtaarin alalla, joten tilasta on irrotettavissa välittömästi pääomia.
Molemmille palstoille on kulkuoikeudet. Pääpalstalla on kattava tieverkosto ja toiselle palstalle menee kevytrakenteinen traktoriura kangasmaita pitkin.
Tila sijaitsee osittain rantojensuojeluohjelma-alueella. Suojelualuepäätöksen mukaan metsiä on käsiteltävä metsänhoitosuositusten mukaisesti. Katso suojelualuepäätös -dokumentti “REKISTERIOTTEET” linkin takaa alta. Suojelualuerajaus voi asettaa kuitenkin rajoitteita rantarakentamiselle.
Tarjoa viimeistään 3.6. Tarjoukset käsitellään ensimmäisen kerran 4.6.
Ostajan maksettavaksi tulee kaupanvahvistajan palkkio (120 €), varainsiirtovero (4% kauppahinnasta) sekä lainhuudatusmaksu (144 €).
Kokonais pinta-ala | 30,16 ha |
Taimikoiden pinta-ala | Ei taimikoita |
Kokonaispuusto | 4 947 m³ |
Kuitupuuta | 3 553 m³ |
Tukkipuuta |
1 231 m³
|
Kaava | On | Yleiskaava, metsätalousalue |
Rasitteet ja rajoitukset | On | Rantojensuojeluohjelma-alue |
Kiinnitykset ja rasitukset | Ei | |
Tieoikeudet | On | Ks. kiinteistörekisterin karttaote |
Osuus yhteisiin | On | Ks. kiinteistörekisteriote |
Ladattavat aineistot:
Tätä kohdetta välittää:
Pekka Manninen (MMM, LKV, Kaupanvahvistaja)
044 3141434
pekka.manninen@kajaaninmetsa.fi
KAJAANIN METSÄPALVELU LKV